Työpaikkojen salainen supervoima

Oletko koskaan ollut porukassa, jossa ilmapiiri on lämmin, ideat sinkoilevat ja jokainen tuntee olevansa osa jotain suurempaa? Se ei ole sattumaa – se on Me-henkeä parhaimmillaan. Mutta mitä Me-henki oikeastaan on ja miksi se on niin tärkeää?

Ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Arjen keskellä tarvitsemme usein ympärillemme toisia ihmisiä. He voivat tarjota meille korvat jotka kuuntelevat sekä olkapään johon nojata. Toisten ihmisten kautta saamme apua ja neuvoja, ja he voivat myös kannustaa meitä eteenpäin. 


Me-henki työpaikoilla on parhaimmillaan kaikkea tätä. Se on vahva tunne yhteenkuuluvuudesta ja yhteisestä päämäärästä, joka saa työpaikan voimaan hyvin. Se on se tunne, kun tiimi ei ole vain joukko yksilöitä, vaan toisiaan tukeva ja kannustava kokonaisuus. Me-henki ei kuitenkaan synny itsestään, vaan se vaatii tietoista vaalimista. Kun jokainen työntekijä avatessaan työpaikan oven tiedostaa oman vastuunsa ryhmän jäsenenä, on mahdollista, että yhteisö kasvaa ja tukee toisiaan.


Me-henki ei ole pelkästään mukava lisä työnteon arkeen, vaan sillä on todistetusti suuri vaikutus kaikkeen toimintaan. Kun Me-henki kukoistaa, työntekijät ovat sitoutuneempia ja kokevat olevansa arvostettuja. Silloin yhteistyö sujuu, ongelmat ratkeavat nopeammin ja luovuus kukoistaa. Ympärillä olevista ihmisistä muodostuu tukiverkosto, joka parhaimmillaan auttaa jaksamaan harmaan päivän keskellä. Positiivisuus näkyy myös ulospäin: asiakkaat huomaavat, että tässä työpaikassa katsotaan silmiin ja kunnioitetaan lähimmäistä. 


Me-henki ei synny vaatimalla tai käskemällä. Se vaatii aikaa, panostusta ja oikeanlaisia toimia. Avoin ja rehellinen viestintä, esimerkillä johtaminen sekä yhteiset arvot ovat peruspilareita hyvän hengen saavuttamisessa. 


Me haluamme A. Rossilla vaalia tätä henkeä. Asioita en tee minä, sinä tai hän. Me teemme sen yhdessä, jokaisesta päivästä arvokkaan. Keinotekoisten hierarkioiden tai yksilökeskeisyyden sijaan haluamme seisoa rinta rinnan, katsoa yhdessä eteenpäin ja astua askeleet yhdessä.